Tilaa! Tilaa!

|
Pakkasentäyteinen vuodenvaihde on mennyt taloprojektin suunnittelun merkeissä. Lyijykynä on lyhentynyt ja kumia on kulutettu kun rakennus on hakenut muotoaan. Perusasiat rakenteista ja huonejaosta alkavat nyt olla niin kasassa, että sopivan suunnittelijan haku on kohta käsillä. Minkälainen talostamme sitten tulee?



Tavoitteena on avara ja käytännöllinen kokonaisuus. Avaruutta ja sen tuntua suunnitelmissa rakennettu keskittämällä ruokailu- ja oleskelutilat sekä keittiö yhtenäiseksi tilaksi reilunkokoisen varaavan tulisijakompleksin ympärille. Tupakeittiöpuuhamaa sijoitetaan rakennuksen järvenpuoleiselle sivulle, jossa valoa ja raikasta maisemaa saadaan sisälle tulvaksi asti. Avoin tila jatkuu eteisaulana aina etuovelle saakka. Ajatuksena on saada valo, tulisijojen lämpö ja ihmiset virtaamaan tilassa mahdollisimman esteettömästi. Järven puolella olevissa tiloissa käytännöllisyyttä haetaan juuri esteettömyydestä. Simppeleissä tiloissa liikkumisessa, sisustamisessa ja kalustamisessa on vaihtoehtoja - mielelle ja maulle ja elämäntilanteille jää tilaa muuttua.

Filosofialle olen hakenut henkistä tukea netistä valmistalovalmistajien lukemattomista pientalomalleista. Malleista on löytynyt tilajakoon paljon hyviä vinkkejä, mutta vielä enemmän esimerkkejä tunkkaisista pohjaratkaisuista. Parhaimmat (pahimmat) mallit ovat optimoinnin huipputuotteita, joissa väliseinäviidakko merkkaa jokaisen neliön tiettyyn tarkoitukseen. Jotain vaan on mielestäni pielessä, jos oma koti on valmistuttuaan niin "valmiiksi mietitty", että sitä ei voi muokata mieleisekseen enää muuten kuin joko maalitelaan tai moottorisahaan tarttumalla.

1 kommenttia:

Tuulispää kirjoitti...

Jee!
Onnea projektiin!
Tosin en tiedä uskaltaako tätä seurata, sillä kuitenkin alan kärsiä pahasta talokuumeesta!

Täysin valkoisesta kaupungin vuokrakämpästä - jossa liikaa seiniä ja ovia - kärsivä ystävänne Tuula