Pohdintojen läpikäymistä

|
Kiitoksia paljon kaikille, jotka ovat kommentoineet meidän pohjapiirrustusta! Jokainen ajatus on laittanut meitä ajattelemaan pohjapiirrustusta uudella tavalla, mutta mitään muutosta emme silti aio tehdä. Hepe myös tahtoi lisätä, että talon toimivuus asumisessa riippuu monesta muustakin asiasta kuin siitä, miten ne tilat on ryhmitelty. Liekö laiskuus iskenyt, ettemme yksinkertaisesti jaksa enää muokata piirrustuksia... :)

Keittiöstä nyt vähän voisin kertoa enemmän. Monien mielestä siinä ei ole tarpeeksi lasku/säilytystilaa, mutta meille siinä on mielestämme ihan tarpeeksi. Emme ole koskaan haaveilleet mistään suurtalouskeittiöstä ja kuitenkin sen keittiön tarve on hyvin vähäistä. Emme ole mitään himoleipojia saatikka kokkaajia. Jos pullaa tahi sämpylää tahtoo leipoa, niin onneksi on iso ruokapöytä käytettävissä siinä melko lähellä. Ja jos jossain vaiheessa tuntuu siltä, että keittiö on aivan liian pieni, niin onneksi se erkkeri on siinä käytettävissä. Keittiötä voidaan laajentaa sinne ja sitten sen ruokailutilan voi siirtää vaikka sinne olkkariin. :)

Olohuoneen kalusteita ei olla paremmin vielä mietitty, mutta sohvan ei tarvitse olla suunnattuna takkaan päin. Ja eiköhän siihen löydy useita eri kalustusvaihtoehtoja. :)


Ja vielä hieman kodinhoitohuoneesta ja kuivaustilasta (moni ei varmaan ihan sulata sitä): mitäs sitten kun kuivausrumpu laukeaa? Töissä huomasin, että vaatevuori kasvaa ihan kiitettävästi kuuden ihmisen ollessa mahataudissa. Ja sitten kun sattumalta kuivausrumpu sanoikin silloin itsensä irti eikä pyykkien kuivaamiselle ollut oikein mitään paikkaa varattuna, niin... No, nämä nyt on näitä JOS -tilanteita, mutta ehkä tämmöinenkin asia pitää ottaa huomioon. :)


---


Ja sitten muihin uutisiin: Sieltä meidän asuntoalueelta on ostettu yksi tontti jälleen! Siis vau, meidän Petäjätie on kohta täysin asutettu.. :) Jos jollain puttaalaisella on tietoa, että kuka sen on ostanut, niin saa vinkata! :)

2 kommenttia:

Tiinaiines kirjoitti...

Moi,
Juuri näin. Itsellennehän te sen talon teette. Te teette siitä sellaisen ja sen näköisen millaisen te haluatte. :) Ja eikös tarkoitus ollutkin tehdä tiloista sellaiset et ne on helposti muunneltavissa.

Ei ole vielä tietoa teidän uusista naapureista.

Ja ihanan raikas tää uus blogipohja.

Harri kirjoitti...

Juu, samat sanat. Pääasia että olette itse tyytyväisiä!