Voihan väri

|
Huoh, kyllä elämä on suuria päätöksiä täynnä. Pitkään olimme sitä mieltä, että maalaamme talon rusehtavalla punaisella punamullalla (olipa taas järkevästi sanottu). Tässä esimerkki:

Kuva Uulan sivuilta

Noh. Sitten mietimme asiaa uudelleen. Tuleekohan talosta kuitenkin hieman liian raskaan näköinen? Kuitenkin talon takaa näkyy tummaa mäntymetsää, niin meneeköhän yleisilme liian tummaksi? Ja kuitenkin ollaan järven rannalla, niin kannattaisikohan talon olla hieman vaalea ja huvilamaisempi? Siihen kun tulee terasseja yms.

Julkisivuistahan tulee tällaiset:


Katosta tulee tummanharmaa tai ihan musta ja huovasta, se on niinku varma. Rakennusmääräykset siis määräävät sen ja myös vuorilistojen tulee olla valkoiset tai vaaleammat kuin mitä talon muun värityksen.

Onneksi on siis internet! Muistin viime yönä unessani, että Tikkurilalla on näitä Kaunis talo -värilastusysteemejä. Aamulla kun silmäni auki sain, niin riensin heti koneelle tutkailemaan ja huokailemaan. Muutama väri nousi kyllä ylitse muiden:


Kuvat Tikkurilan sivuilta
Suurin värialue on siis seiniin, seuraava vuorilautoihin. Kaksi muuta on sitten tehostevärejä, kuten oviin tai ikkunapuitteisiin.

Nyt saa taas yleisö avata sanaisan arkkunsa. Mikä näistä on hyvä:)?

Sivupalkista löytyy uusi, kesäkuun alkuun asti avoinna oleva äänestys, jonne mieltymyksensä voi klikkailla. Tikkurilan nettisivuilla julkisivuista sai tehtyä myös mukavasti suuntaa-antavat mallikuvat julkisivuista eri värivalinnoilla. Kuvat tulevat blogiin lähiaikoina.

8 kommenttia:

imlacking kirjoitti...

Mä tykkään noista kahesta ekasta eli 4. ja 8. En tosin osaa sanoa oisko ne hyviä talon väriksi ym.. mutta jotenkin miellytti silmää :D.

Anonyymi kirjoitti...

Heips!
Te jo mietitte talon väriä!!! Me ollaan nyt vuosi asuttu talossa ja tulevana kesänä olisi aikomus maalata ja ensimmäistäkään väri lastumallia emme ole edes katsoneet ja meitä on tässä kaksi perhettä joita tämä koskee =)

-Tintti-

Janetti kirjoitti...

No hyvää maalauskesää vaan teille! :D Me aateltiin ensin maalata laudat ja sitten läiskiä ne seinälle. Säästyypähän telineiden teolta sitten toisena kesänä! Ja rakennuslupahakemukseenkin tarvitaan jonkun valtakunnan väri, tällä hetkellä papereissa lukee "vaalea". :)

Hepe kirjoitti...

Tarkalleen ottaen telineille pääsään vielä toisena kesänä toisen maalaukerran merkeissä, mutta enivei, tänä kesänä jo kerran maalatuilla aloitellaan. Räystäiden alukset tms. vaikeat paikat maalataan toki jo ennen kiinni takomista kertaaleen, ihan niskakipujen välttämiseksi :P...

T kirjoitti...

Tuo punaruskeahan on ihan kiva väri sekin. Noista vaihtoehdoista jättäisin ainakin persikan sävyt pois heti, mutta oma värisilmäni on niin surkea etten voinut uskoa meidän harmaan värimallin olevan oikeasti se vaalean sininen joka se on isona pintana (todettu vajassa). Joten ehkä en ole paras henkilö äänestämään :)
Maalaustalkoot on muuten ainoat johon meillä on ihmisiä jo oikein ilmoittautunut. Toivotaan vähäsateista kesää :)

Tuulispää kirjoitti...

Heippa!
En ihan ymmärtänyt noita värikarttoja, olisiko siis esim. Vuokkolan 505 X talon seinien väri, mitäs sitten ne muut värit? Aika hempeältä kyllä näyttää.

Kesämökillä voi pitää sääntönä että vaalea näkyy (liian?) selvästi järvelle, mutta ehkä asuintalossa on eri juttu, teidän lukaalin pitää näkyäkin koko maailmalle :D

Suosikkiani keltaista ei ollut vaihdoehdoissa joten täältä ääni punamullalle!

Talo näyttää upealta!

Anonyymi kirjoitti...

Mä äänestän kahden värin puolesta, yksi pääväri ja sitten ikkunanpieli-/nurkkalautaväri, joksi itse en kelpuuta kuin valkoisen ;) Punamulta+valkoinen on mun ääneni.

Heka Serkku kirjoitti...

Maalari-artesaani antaa äänensä
Punamullalle ja valkoisille vuorilaudoille.
Älkää käyttäkö uulan tuotteita :)