Parempaa päivitystä odotellessa....

|
Olen tässä odotellut, että tuo sairaslomalainen saisi päivitettyä tuon osa kakkosen tuosta pohjien teosta, mutta kun ei... No, minäpä nyt kerron uusimpia kuulumisia.


Tänään lyötiin lukkoon kaupat Omega-keittiön kanssa. Sieltä siis otamme keittiön, kodinhoitohuoneen, pukuhuoneen ja tuulikaapin kaapistot. Liukuoviakin heillä olisi ollut tarjolla, mutta jätimme ne vielä ostamatta. Ajattelimme vähän tarkemmin vielä tutustua siihen tarjontaan.


Ikkunatkin päätettiin ottaa Pihlalta. Kolmelta firmalta kysyttiin tarjoukset ja aika tasoissa olivat kyllä kaikki. Pihlalla oli keskihintainen tarjous Termo-laseilla, jotka tuntuivat ihan päteviltä. 


Takka-asiaa olemme myös pohtineet aina välillä. Nunnauuniin, Tiileriin ja Tulikiveen kyllä olemme tutustuneet, mutta tänään sitten käännyimme ihan paikallisen puoleen. Paikalle kun pääsimme, myyjälle tuli hieman kiire poistua paikalta - oli nimittäin luvannut vaimolle hakea tyttären leiriltä ja kello oli jo paljon. Tietysti ei halunnut asiakkaita menettää vaan kysyi, että onko meillä kylälle asiaa, jos vaikka kävisimme asiat hoitamassa ja palaisimme sitten takaisin. Sanottiin, että ei kai tässä kummosta ole, jäätelöllä voitais vaikka käydä. Myyjä pisti kouraan 8 euroa ja käski käydä jätskillä ja palata puolen tunnin päästä uudestaan. :D Mehän teimme työtä käskettyä ja käytiin pehmiksellä. (Ruusuja jälleen pikkupaikkakunnan palvelulle!)


Palasimme sitten uudestaan katsomaan takkamalleja ja mieluinen löytyi:



Kuva Hopealoimun sivuilta

Tuollainen takka, mutta nurkkamallina. Tykkään kyllä kovasti! Leivinuuni toteutetaan sitten tulevaisuudessa samanmallisena, tuolla firmalla ei ikävä kyllä ollut oikein leivinuunimalleissa sopivia.

5 kommenttia:

talo rannalla kirjoitti...

Onpas kaunis takka. Vähän erilainen kuin mitä nyt on näkynyt lehdissä. Hyvä valinta varmasti.
Ei muuten ole koskaan meille jätskirahoja tarjottu.... myyjillä on kyllä ollut kiire pois monestikin :)

Janetti kirjoitti...

Joo, meillä toteutetaan sisustuksessa sellaista periaatetta kuin "ei meille, jos toisillakin on". Eli ei mennä trendien mukana! :D

Tapani Värjölä kirjoitti...

Todella hieno takkamalli. Mitä sitä turhaan ottamaan samanlaisia kuin muilla. Meidän takkamme on viritelty versio Uuniseppien perusmallista. Ei ole (ainakaan vielä) toista samanlaista :)

Eipä ole täällä Hesan suunnalla koskaan myyjät jätskirahoja tarjonnut...

Tuulispää kirjoitti...

Komea takka! Voisin ostaa tuollaisen ja ruveta kasaamaan taloa siihen ympärille ;)

Neiti S kirjoitti...

Nunnauuneilla näyttää myös olevan monia mukavanoloisia malleja. Vaikeaa kaiken valitseminen. Onneksi tässä on aikaa vielä vertailla jne.:D