Töitä pohjilla, osa 2

|
Back in business:)! Rakennushommiin tuli luova tauko kurkkuleikkauksen myötä. Ensimmäinen viikko meni kipuillessa, mehukeittoja syödessä ja nukkuessa. Nyt toisella viikolla kolmiolääkkeiden kulutuksen vähennyttyä olen taas päässyt kiinni ahavanedistämistoimiin. Ennen sairaalaan lähtöä ehdin sentään täryytellä anturan alustat ja käytiinhän sitä ihmettelemässä myös valumuotteja.





Betoninen perusmuuri on nyt valmis. Muottien asennus ja valu oli onnistunut urakoijalta odotusten (ja lupausten) mukaisesti, eli seuraavaksi päästään valamaan lattioita ja valmistelemaan seinärunkojen tekoa ihan luottavaisin mielin. Ennen valua näytti siltä, että kunnan miesten merkitsemällä minimikorolla kivijalasta tulee tosi korkea (ts. pihalle pitää ajaa paikkakunnan kaikki täytömaat), mutta ei siitä loppujen lopuksi liian korkeaa tullut. Sopiva on sopiva sana. Ainoa yllätys työmaalla oli se, ettei muuriin oltu laitettu harjateräksisiä tartuntoja seinän alajuoksua varten. Muutama ylimääräinen sydämenlyönti, pikainen tarkistussoitto ja homma ok - käytetään nauloja.



Tällä viikolla homma on edistynyt erinäisten hankintojen merkeissä. Kinkkisin tapaus hankintalistassa olivat styroksit. Nimittäin... Lattia- ja pohjastyroksien saatavuus on juuri nyt heikentynyt nopeasti. Rakennustarvikeliikkeen tietotoimiston mukaan liikkeet eivät osanneet talvella ja keväällä varautua siihen, että tänä kesänä rakennettaisiin ninkin paljon. Voisiko tässä nyt olla kyse jonkin asteen "taantuma tuli ja kai jäi mutta ei tässä odotella jaksa" -rakennusbuumista. - Tule, näe ja tiedä, mutta seurakset ovat selvät: tavarantoimittajilla ei ole toimittaa styroksia kauppoihin ja sitä kautta työmaille siinä tahdissa missä rakentajat haluaisivat tanssia. Hintoihin tilanne tietää näillä leveyksillä 4-5 euron korotuksia pakettia (12 neliötä) kohti. Jos styroksikauppasi roikkuu vielä löysässä hirressä kuten meillä vielä pari päivää sitten, kannattaa ottaa ja selvittää jo huomenna mitä kaupalla on (vielä) tarjota. Maanantaina voi olla jo eri ääni kellossa.

Oppitunti ensirakentajille: - Dou! Varaa ja osta ne saamarin styroksit jo talvella, kun ei ne kesää kohti ainakaan halpene. Varaa ja osta ne...

1 kommenttia:

kankenainen kirjoitti...

Meillä jäi varatut styroksit saamatta, kun S-rauta oli myynyt ne kahteen kertaan! Laskuttaa kuitenkin yrittivät, rahdistakin. Hienoa toimintaa. Toivottavasti jostain vielä saadaan uudet.