Ei menny niinku Strömsössä...

|
Ensimmäinen epätoivon hetki tuli vastaan viikonloppuna. Itkukin oli jo lähellä. Tarina menee siis näin:


Viime viikolla meidän keittiötoimittaja oli käynyt raksalla, kun minun isäni oli ollut siellä hommissa. Tämä keittiötoimittaja oli sanonut, että hänen varastonsa käyvät pieniksi, joten hänen pitäisi tuoda keittiökaapit meille jo nyt (toimitus oli sovittu syyskuulle). Isä oli sitten ollut että nojaa, selvä, jos sieltä pelkät keittiönkaapit tulee. No, me kun kuultiin asiasta, niin hieman kieltä naksuttelimme ja mietimme, että niinköhän tämä nyt onnistuu, kun on nuo lattiat vielä hiomatta ja seinät maalamatta ynnä muuta pientä kivaa. Perjantaina läksimme sitten autokaupoille Jyväskylään ja kesken kaupanhieromisen tämä keittiötoimittaja kysyy vara-avaimen paikkaa, kun hän on nyt yhtä kuormaa tuomassa. Minä hieman hämmentyneenä (ja uudesta autosta innostuneena) kerroin avaimen paikan. Illemmalla kun palasimme reissultamme (uudella autolla), kävimme kurkkaamassa kiireessä että juu, näyttää siellä kaappeja muutama olevan...


Ohos, onpas ne korkeita....

Mutta lopullinen totuus selvisi sunnuntaina, kun menimme raksalle hommiin. Sitä kamaa oli paljon. Siinä kun oli keittiön lisäksi kodarin ja vessankin kaapit...

Osa kaapeista oli vielä kokoamatta,
mutta osa oli jo koottu ja vetolaatikot
asennettu. 

Lisäksi pienempiä kaappeja oli kasattu eteiseen sieviksi torneiksi. No, minähän olin järkyttynyt enkä osannut sanoa mitään. Mielessä vaan pyöri, että miten kova työ meillä on siirtää noita koko ajan pois edestä. Lattiakin on hiomatta, jollain ne pitäisi suojata, ettei pölyä ole sitten joka paikassa... Ja kuinka montaa siirtelyä tuollaiset kaapit kestää...? Ei varmastikaan kovin montaa. Heikkihän se sitten repi pelihousunsa ja päästeli ilmoille monia erilaisia kirosanoja ja keksi uusia hienoja sanayhdistelmiä. Onneksi se on tuollainen toiminnan mies ja otti yhteyttä keittiöntoimittajaan, että ei näin. Kaappien pitää ehdottomasti lähteä pois tieltä. Mies langan toisessa päässä taisi ymmärtää, että nyt tuli sössittyä. Lupasi hoitaa asian kuntoon heti sen jälkeen, kun palaa lomilta (ensi viikolla siis). Neuvottelimme asian niin, että me siirrämme osan kaapeista muualle turvaan, jos hän hakee nuo isot kaapit muualle säilöön. Me sitten haimme vanhemmiltani kuomullisen peräkärryn ja ajoimme kaksi kuormaa vanhempieni talolle. Siellä on nyt yläkerta täynnä kaappeja... Sori! Toivottavasti tilanne nyt korjaantuu parhainpäin. Ei nimittäin hommat hirveästi etene, jos talo on puolillaan kaappeja. :)

Siteeraan lopuksi työkaveriani, jolle eilen puhisin viikonlopun tapahtumia: "Aina olisi voinut käydä huonomminkin. Olisihan ne kaapit voinut tulla kaksi kuukautta myöhässä." :)

6 kommenttia:

Jutta-Mari kirjoitti...

Hyvä että sait isäsi luo kaapit, hänhän lupasi tuoda ne tai sanoi että hmm, jonka voi ymmärtää joohhh tai jotain. No nyt teillä on sitten ne kaapit ajoissa ;)

Jonna kirjoitti...

Voihan hitt*... Näen tilanteen edessäni ja kuulen miehesi kirosanat päässäni. Vastaavassa tilanteessa olisimme mekin repineet aika monetkin pelihousut.

No, kai sitä kaikissa raksaprojekteissa tulee takapakkiakin. Meilläkin tapahtui keittiön suhteen aika moista sössimistä.

Tsemppiä!

Unknown kirjoitti...

No joo, näyttäisi vähän ahtaalta : ) Noita valmiiksi kasattuja on kyllä työläs siirrellä edes ja takaisin, ja kun se pölyn määrä on hioessa aika huikea, niin tuo on ollut kyllä aika problemos.

Mulla tuli keittiö jo ennen lattianvalua, mutta se oli harkittu teko. Mulla on nykyisessä kodissa tulevan kodin keittiö ja veski pönttöinen ja laattoineen päivineen. Odotan kyllä innolla sitä päivää kun tämä suma alkaa purkautumaan...

Anonyymi kirjoitti...

Vinkiksi voin sanoa, että kannattaa irroittaa ovet kaapeista siirtelyn ajaksi. Huomattavasti kevyempää ja helpompaa hommaa sen jälkeen. Itse raahattiin isoja kaappeja kokonaisina, ennenkuin hoksattiin ottaa ovet irti...

Janetti kirjoitti...

Onneksi monesta kaapista vielä ovet puuttuivatkin. Alalaatikostot oli hyvin kelmutttu, joten niitä ei alettu availemaan. Saa keittiömies itse avata pakettinsa... :)

Kyllä tästä varmasti selvitään. Harmittaa, kun muuten on mennyt tämän myyjän kanssa niin hienosti asiat, niin sitten tällaisesta asiasta jää paha maku suuhun. Mutta, ei nyt vielä menetetä toivoa, ehkä tämä kääntyy hyvinpäin!

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä oletko kertonutkin keittiötoimittajan vaihdoksesta täällä aiemmin, mutta kalusteet eivät ole omega-keittiöiden toimittamat. Tehdas on aina heinäkuun suljettuna.