Raportointia

|
Oho, viikko on tainut mennä edellisestä päivityksestä ja arvatkaa mitä? Ei juuri mitään uutta länsirintamalla!

Tämä viikko tosissaan on mennyt vain sisustuslehtiä selaillessa. Hepe kävi viikolla sopimassa Suunnittelu Laukka Oy:n kanssa niistä meidän talopiirrustuksista ja hinnasta. Helmikuussa pitäisi tulla ensimmäiset luonnokset ja lopulliset piirustukset sitten maaliskuussa. Lisäksi helmikuun aikana he aikovat vielä käydä tutkimassa hieman tontin pohjaa tarkemmin, että voivat suunnitella talon perustuksia. Lisäksi tietenkin me voimme sitten paremmin tuumata talon paikkaa. 

Viime viikonloppuna tilailin muutamia tulisijaesitteitä ja niistä ollaan katseltu vähän vinkkejä. Tänään vasta muistin, että onhan siellä Puttaallakin oma uunitehdas, jonka esitteen tilasin vasta tänään. Lisäksi tilasin muutamia keittiöesitteitäkin. Ajatuksena olisi tässä kevään aikana kilpailuttaa hiljalleen keittiövalmistajia, kunhan vain saamme piirustukset käsiimme. Ja vielä kun täällä kaupungissa asuu, niin on vähän helpompi käydä eri tahojen luona.

Kalentereihin on merkitty lähikuukausien rakentamismessut. Ystävänpäiväviikonloppuna olisi tarkoitus käydä ainakin Ylivieskassa messuilla ja sitten maaliskuussa Jyväskylässä olisi toiset messut. 


Kettu kuittaa!

2 kommenttia:

M kirjoitti...

Ohhoh! Empäs ollukaan tietoinen tämmöisestä rojektista! Onnea oikein kovasti! :)
Jkl:ssä on uus kirppis siellä Savelassa(?. Sitä uutta S-Markettia vastapäätä. Oikein mukava kirppis,kannattaa ehottomasti pyörähtää! :)

Janet kirjoitti...

Kiitoksia kovasti! :)

Höh, sehän on melkein tossa meidän naapurissa! Pitääpä ottaa heti perjantaina asiaks ja pitää' käydä siellä. :)